Hanko on Suomen eteläisin kaupunki ja se sijaitsee Hankoniemen päässä noin 130 kilometrin päässä Helsingistä. Meri ympäröi kaupunkia niin etelästä, lännestä kuin pohjoisestakin. Kesäisin Hanko on Suomen suosituimpia matkailukohteita ja perinteisiin kesätapahtumiin kuuluvat mm. Hangon Regatta, SeaHorse Week sekä teatteritreffit. Meri-ilmaston ansiosta Hangon luonto on omaa luokkaansa. Täällä on hienoja kallio- ja hiekkarantoja, suojaisia poukamia ja kauniita niittyjä. http://www.hanko.fi/
Hangon apteekki uudistettuine tiloineen ja koulutettuine henkilökuntineen palvelee niin hankolaisia kuin myös matkailijoita, joita varsinkin kesäisin riittää ihan kiireeksi asti. Kesäksi pyrimme täydentämään henkilökuntaamme alan opiskelijoilla.
Hangon apteekki on Helsingin ja Kuopion yliopiston sekä Åbo akademin opetusapteekki. Farmasian opiskelijat voivat suorittaa apteekissamme opiskeluun kuuluvan pakollisen työharjoittelujakson. Harjoittelupaikkaa voi kysellä apteekkarilta.